30.4.2016

Mitä vielä haluaisin oppia?


Luulisi olevan helppo luetella 10 taitoa, jotka halua oppia, voidakseen olla omanlaisensa omavaraistelija, vaan eipäs ole. Jotkut taidot tuntuu olevan keskenään niin sidoksissa, että ne on mainittava listassa jotenkin J.  Toisaalta tämän tasoinen lista voi jonkun toisen silmissä näyttää ihan hölmöltä ja lukija saattaa miettiä, että listasta puuttuu jotain oleellista, mutta mistäpä se lukija tietää, mitä taitoja kirjoittajalla on jo olemassa.


1. Parempi fyysinen kunto – tämähän ei ole taito, mutta se vaaditaan monen muun taidon saavuttamiseksi, siksi listaan sen tähän ihan ensimmäiseksi.

2. Kanan/kanin/metsälinnun/jäniksen, kaikenlaisen pienriistan asianmukainen lopetus ja paloittelu. Pitää sisällään lihojen, luiden ja turkin/nahan jalostuksen ja hyötykäytön.

3. Sienien tunnistaminen. Korvasienen ja kanttarellin tunnistaisin, vaan niitä ei näillä main kasva. Kärpässienenkin tunnistan, mutta kuulemma sitä ei suositella suurissa määrin syötäväksi.

4. Hapattaminen, suolaaminen, kuivaaminen ja savustaminen säilöntänä.

5. Villan/pellavan/nokkosen käsittely langaksi asti

6. Mittojen otto ja niiden mukaan leikkaus/ompelu. Kaavojen mukaan homma on helppoa, mutta jos ei ole kaavoja, niin juttu on toinen. Tähän sisältyy myös tollukkaat.

7. Kangaspuiden kasaaminen ja loimien laittaminen ja mitä ikinä siihen nyt kuuluukaan.

8. Traktorin,  moottorisahan,  raivaussahan ja jyrsimen sujuvampi hallinta. Ajelen traktorilla ihan sujuvasti eespäin ja taaspäin, perässäkin saa olla vehkeitä, mutta kun pitäisi touhuta nostolaitteitten kanssa, olenkin jo ihan Ö. Moottorisaha ja raivaussaha on tuttuja vempeleitä nekin, mutta molempiin tarvitsen jonkun, joka vetää ne käyntiin. Jyrsintä en ole koskaan itse kokeillut, mutta senkin hallinta olisi erinomainen taito, voisin kääntää plänttini, milloin se minulle sopii ja on tarpeen. 

9. Leivinuunin parempi tuntemus. Leivinuuni on meillä lämmityslaite, jolla kyllä pataruoat ja lihat kypsyy, mutta leivontaan en sitä ole käyttänyt, siihen ei tuntemus riitä. Lämpömittaria uunissa ei ole, mutta sitä ei kuulemma entisaikaankaan emännät tarvineet, vaan käsikopelolla selvitettiin sopiva lämpötila. Lihan kanssa kyllä kopeloin, onko lämpötila sopiva, mutta leipomiseen en niinkään ole harjaantunut.

10. Jätän tämän avoimeksi.

Joku nyt varmasti huokailee, että mitä omavaraistelua se on jos käytetään traktoria, ja muita polttoaineita vaativia masinoita. Se on sitä omannäköistä, olkoon sitten vaikka omaVARASTELUa.  

Viimeiseksi olisi ehkä voinut listata paremmat ihmissuhdetaidot – olennainen seikka pitää tukiverkosto kasassa ja kartuttaa sitä. Hyvin mielelläni erakoidun.




Muiden mietteitä samasta aiheesta löydät linkeistä:
Hunajapupu
Vesa-Pekka
Anne-Mari
Korkeala
Tsajut
Kalastaja kuivalla maalla


1 kommentti:

  1. Voi niin tuttua tuo sieni homma. Leivinuuni on tullut meilläkin tutuksi pataruuista ja onnettomista kokeiluista pullien kanssa.

    VastaaPoista